Siirry suoraan sisältöön

Toiminta

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys on vuonna 1956 perustettu järjestö. Olemme Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö ja osa Syöpäjärjestöjä.

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys tekee työtä

  • syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tukemiseksi
  • syöpätautien ennaltaehkäisemiseksi ja
  • syöpätutkimuksen edistämiseksi.

Yhdistyksen palvelut täydentävät julkisia palveluita. Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys tekee tiivistä yhteistyötä Pohjois-Karjalan keskussairaalan ja maakunnan alueen perusterveydenhuollon kanssa.

Toimistomme on Joensuussa, mutta järjestämme toimintaa koko Pohjois-Karjalan alueella. Paikallisosastot toimivat Enossa, Juuassa, Kiihtelysvaarassa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä, Nurmeksessa, Polvijärvellä ja Tohmajärvellä.

Tutustu tarkemmin paikallisosastojen toimintaan

Tutustu yhdistyksen vuosikertomuksiin

Tutustu yhdistyksen hallitukseen

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys ry säännöt

Toiminta rakentuu suurelta osin vapaaehtoisten toimijoiden työlle ja toiminnan rahoitus perustuu pitkälti kansalaisten vapaaehtoiseen tukeen.

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen toimintaa rahoitetaan

  • jäsenmaksuilla
  • lahjoituksilla, avustuksilla ja testamenteilla
  • Veikkauksen kohdennetuilla avustuksilla
  • Syöpäsäätiön tuella
  • yhdistyksen omalla varainhankinnalla.

Haluaisitko tukea toimintaamme?

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen palvelut

Terveyden edistäminen

Yhdistys tarjoaa terveysneuvontaa ja opastaa syövän varhaistoteamisessa ja ennaltaehkäisyssä.

Lue lisää terveyden edistämisestä

Syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuki ja neuvonta

Yhdistyksen sairaanhoitaja tukee ja auttaa syöpään sairastuneita.

Lue lisää neuvonnasta ja tuesta

Kuntoutus

Tarjoamme sairastuneille sopeutumisvalmennuskursseja ja muuta tukea kuntoutumiseen.

Lue lisää kuntoutuksesta

Vertaistuki

Yhdistys välittää vertaistukihenkilöitä syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen sekä saattotukihenkilöitä parantumatonta syöpää sairastaville ja heidän läheisilleen. Tukihenkilöt auttavat selviytymään sairauden kanssa. Yhdistys järjestää myös vertaistukiryhmiä.

Lue lisää vertaistuesta

Tietoa syövästä

Syöpäjärjestöjen Kaikki syövästä -sivustolle on koottu ajankohtaista tietoa syövästä ja sen hoidosta.

Potilasoppaat

Suomen Syöpäpotilaat ylläpitää potilasoppaita eri aiheista. Oppaiden avulla tuetaan syöpäpotilaita ja heidän läheisiään tarjoamalla asiallista ja ymmärrettävää tietoa. Osa oppaista käsittelee jotain tiettyä syöpää, osa keskittyy syövän ja sen hoidon aiheuttamiin erityiskysymyksiin.

Tutustu potilasoppaisiin