Siirry suoraan sisältöön

Paikallisosastojen vuosikokoukset 2024 – tule mukaan vaikuttamaan!

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksellä on kahdeksan (8) paikallisosastoa, jotka toimivat alueillaan vapaaehtoisten voimin. Paikallisosastojen tapaamisissa yhdistyksen jäsenet sekä syöpään sairastuneet ja heidän läheisensä voivat tavata toisiaan. Osastot järjestävät mm. kerhotapaamisia, luentotilaisuuksia ja virkistystoimintaa. Toiminta vaihtelee osastoittain. Vuoden alussa pidetään jokaisen paikallisosaston vuosikokous, jossa käydään läpi mm. edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Tule mukaan alueellasi järjestettävään vuosikokoukseen ja kerro meille ajatuksesi/ideasi, mitä toiminnassa voisi kehittää.

Paikallisosastot tekevät alueillaan merkittävää työtä, joka vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Pohjois-Karjalassa väestö ikääntyy ja tätä myötä myös syöpäsairautena maakunnan alueella lisääntyy. Myös yhden hengen talouksien määrät kasvavat. Jotta kukaan ei jäisi sairautensa kanssa yksin, niin tule Sinäkin mukaan tekemään tätä arvokasta vapaaehtoistyötä ja varmistamaan yhdessä kanssamme se, että tärkeä paikallinen vapaaehtoistyö pysyy vahvana ja elinvoimaisena.

Olet lämpimästi tervetullut toimintaan mukaan!

Ihmisiä tietokonekurssilla.

Osastojen vuosikokousajat: 

  • Polvijärven vuosikokous pidetään 5.2.2024 klo 13 Touhulan käsityökeskus (Jääskeläntie 5, Polvijärvi).
  • Liperin vuosikokous pidetään 5.2.2024 klo 17. Yhteisötalolla (Opintie 2, Liperi).
  • Juuan vuosikokous pidetään 6.2.2024 klo 12.30 Ellinkulmassa (Väyryläntie 1, Juuka).
  • Enon vuosikokous pidetään 7.2.2024 klo 14. Enon Palvelupisteellä (Kunnantie 2, Eno).
  • Nurmeksen vuosikokous pidetään 8.2.2024 klo 13. Nurmeskodilla (Esantie 3, Nurmes).
  • Lieksan vuosikokous pidetään 8.2.2024 klo 17. Retkiaitassa (Pielisentie 33, Lieksa).
  • Kitee-Kesälahti vuosikokous pidetään 12.2.2024 klo 13, Kiteen Käsityökeskuksessa Kästekonen (Ilmarisentie 3, Kitee).
  • Tohmajärven vuosikokous pidetään 13.2.2024 kello 14  Kaivolla (Talluksentie 5, Tohmajärvi).
    Kokouksissa on mukana yhdistyksen toiminnanjohtaja Suvi Jolkkonen.

Lisätietoja osastojen toiminnasta löydät täältä.