Siirry suoraan sisältöön

Aurinkosuojauksen aapista kannattaa tavata lapsen kanssa

Marketta Komulainen

Marketta Komulainen

Muistatko sinä aapisesi? Ensimmäisellä luokalla saatu oppikirja hahmoineen, tekstipätkineen ja kuvineen jää helposti ihmisten mieliin. Vaikka lämpimät muistot hauskoja ovatkin, aapisen tärkein oppi on kuitenkin iskostuneena selkärankaamme. Käytämme tuota taitoa arjessa oikeastaan sen suuremmin koko asiaa ajattelematta.

Aapisen tarkoitus on herättää innostuksemme kirjaimiin. Niin, aapisen avulla lapset harjoittelevat lukemaan ja kirjoittamaan kirjain kirjaimelta, sana sanalta ja lopulta lause lauseelta. Se, minkä pienenä opimme, kantaa aikuisiälläkin. Erilaiset terveystottumukset opitaan nekin jo pienenä – tämä pätee myös aurinkosuojaukseen.

Pikavinkkejä lapsen aurinkosuojaukseen

Lapset ja nuoret oleskelevat usein paljon ulkona, joten auringolta suojautuminen on heille tärkeä taito. Järkevän aurinkokäyttäytymisen aapinen kannattaa siis käydä naperojen kanssa läpi mahdollisimman varhain.

Mitä aurinkokäyttäytymisen aapinen sitten pitää sisältään? Vinkit lapsen aurinkosuojautumiseen voi tiivistää näin:

Keskipäivän aikaan UV-säteily on voimakkaimmillaan. Silloin on syytä pysytellä sisällä tai hakeutua varjoon.

Oikeanlainen vaatetus on tärkeää. Esimerkiksi väljät, puuvillasta valmistetut vaatteet antavat hyvän suoja. Paidan hihojen on hyvä ulottua kyynärpäihin ja alaosan olla polvipituinen. Etenkin ulkomaan rantalomakohteisiin matkustaessa voi harkita myös erityissuojaa antavia UV-suojavaatteita.

Paras suoja lapsen päälle ja korvalehdille on lierihattu, ja hyvät aurinkolasit suojaavat silmiä.

Yli puolivuotiaiden aurinkosuojaukseen kuuluu myös fysikaalisen aurinkorasvan käyttö. Suojavoidetta levitetään vaatetuksen ulkopuolelle jääville alueille ja se pitää levittää hyvissä ajoin ennen ulosmenoa. Aurinkorasvaa käytetään reilusti enemmän kuin tavallista kosteusvoidetta – mittasuhteena noin ruokalusikallisen verran kasvojen kokoista aluetta kohti – ja sitä pitää lisätä noin parin tunnin välein. Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen mukaan aurinkorasvan suojakertoimen tulisi olla vähintään 30. Jos voidetta ei laita riittävästi, voiteen teho voi heikentyä jopa puoleen. Siksi on parempi valita korkeampi suojakerroin.

On silti muistettava, että suojavoiteella ei koskaan pidennetä lapsen auringossa oloaikaa, sillä mikään aurinkorasva ei täysin estä säteilyn pääsemistä iholle.

Pidemmän version vinkeistä voit lukea täältä: Lapsen iho on herkkä auringon säteilylle – kolme kysymystä

Aurinkosuojauksen ABC sisäistetään satujen avulla

Useimmat vanhemmat huomioivat lastensa kohdalla aurinkosuojauksen periaatteet. Aikuisten on kuitenkin tärkeä näyttää myös mallia omalla suojautumisellaan, jolloin lapsi ottaa todennäköisemmin ohjeet aurinkosuojaukseen vastalauseitta vastaan.

Vanhempien lisäksi lasten omatoimista aurinkosuojausta voivat tukea myös lasten parissa toimivat aikuiset esimerkiksi päiväkodeissa.

Meillä Syöpäjärjestöissä on tehty jo pitkään työtä lasten aurinkoterveyden edistämiseksi, ja eri puolella Suomea paikalliset syöpäyhdistykset lisäävät kasvatusalan ammattilaisten tietoisuutta auringon riskeistä ja opettavat heitä huolehtimaan oikealla tavalla lasten aurinkosuojauksesta.

Esimerkiksi Lounais-Suomessa Aurinkoagentti 2.0 -toiminnan asiantuntijat, Aurinkoagentit, ovat vierailleet jo useana vuonna päiväkodeissa ja leikkipuistoissa ja ohjanneet niin lapsia kuin aikuisia aurinkosuojaamisessa sadun, leikin ja toiminnallisten tuokioiden menetelmin. Mukavan tekemisen lomassa tärkeä viesti jää hyvin mieleen.

Nalle aurinkolasit päässä

Lapset kiinnostuvat aina Aurinkonallesta, missä nalle vieraileekin. Aurinkonalle onkin vieraillut useissa Pohjois-Karjalan päiväkodeissa ja lastentapahtumissa. Lapset saavat valita Aurinkonallen rantakassista tarpeellisia tarvikkeita, joita nalle tarvitsee, kun hän menee aurinkoisena päivänä rannalle. Hauskaksi rantakassista tekee sen, että siellä on paljon myös ei-tarpeellisia tarvikkeita laskettelumonosta, vispilästä ja maustepurkista alkaen.

Aurinkosuojautumisesta kannattaa tehdä normaali tapa

Lasten iho on aikuisen ihoa ohuempi, ja sen suojamekanismit ovat vielä kehittymättömät. Siksi lapsen iho reagoi erityisen herkästi auringon haitalliseen UV-säteilyyn, ja iho palaa herkästi. Siksi on tärkeää suojata lasten ihoa huolellisesti auringolta: näin voidaan ehkäistä aikuisiän syöpäriskiä.

Kun lapsille opetetaan auringolta suojautuminen jo varhain, niin viisaista valinnoista – varjossa oleskelusta, peittävästä vaatetuksesta ja aurinkolaseista sekä aurinkorasvan käytöstä – tulee heille automaattinen toimintatapa. Tuo tapa pitää todennäköisesti pintansa aikuisenakin!