Elämää syövän kanssa -blogi: Kokemukseni rintasyöpään sairastumisesta
Eihän se minulle pitänyt tulla, vaikka äitini olikin sairastunut rintasyöpään ja myöhemmin löytyi myös metastaasi, jonka hoitoja sydän ei enää kestänyt. Minähän olen enemmän isän geeneillä varustettu tai ainakin oletin. Olin siinä uskossa, että saan sydäninfarktin ja kaadun suorilta jaloilta keittiön lattialle, kuten isälleni oli käynyt ja elämäni päättyy siihen.
Vuosi 2010 alkoi kuitenkin erilaisena. Tammikuun puolivälissä lääkäri kirjoitti ensimmäisen sairasloman ja hoidot alkoivat. Ensimmäisen leikkauksenkin jälkeen vielä ajattelin, että diagnoosi on varmasti minun kohdallani väärä. Röntgenlääkäri lohdutti ja sanoi, että säästöleikkaus varmaan riittää ja samalla voidaan tehdä toiseen rintaa pienennys. Ensimmäinen leikkaus tapahtui ja jatkohoidot olisivat sitten tiimin suunnittelun mukaan. Vaikka ensimmäinen tieto ja todellisuuden tajuaminen itkettikin ja lääkäri määräsi heti sairauslomalle, kun henkinen koettelemus on kuitenkin aika kova.
Ajattelin toiveikkaasti, että säästöleikkauksen jälkeen kehoni ei varmaan muuttuisi kovin paljon, joten olin levollinen edessä olevien tapahtumien tiimoilta. Mutta ensimmäisellä kontrollikäynnillä leikkauksen jälkeen lääkäri kertoi, että patologisen lausunnon mukaan olisi koko rinta poistettava. Toinen leikkaus varmisti vasta mieleni, että se onkin totta myös minun kohdallani. Minulla on rintasyöpä. Oli sopeuduttava, että se joka neljäs suomalainen nainen, joka sairastuu rintasyöpään.. Sytostaattihoidot kuusi kertaa ja sädehoidot eivät riittäneet, vaan vielä oli edessä yhdeksän kerran herseptiinin hoito, koska minun syöpä oli aggressiivinen laatuaan.
Oikeaan käteen tuli lymfaödeema ja siihen sain lähetteen keskussairaalta ensimmäiseksi vuodeksi ja seuraavaksi vuodeksi vielä terveyskeskukselta. Lymfakäteen tulee helposti ruusu ( ei kovin kaunis) mutta kivullinen. Käden kanssa täytyy olla varovainen, ettei se uusisi. Yhden kerran olin viikonlopun tiputuksessa ja samassa huoneessa oli vanhus, jolla oli kuudetta kertaa ruusu jalassa.
Sain olla kymmenen vuotta keskussairaalan kirjoilla, koska minulla oli Tamofenihoito niin kauan. Viime kesäkuussa oli toistaiseksi viimeinen kontrolli. Syöpä on tällä erää parantunut, mutta kyllähän se roikkuu olkapäällä pienenä muistutuksena lähes joka päivä.
Käden turvotuksen oletin hieman helpottavan, josko teettäisin korjausleikkauksen. Suunnitelmat olivat hyviä. Vatsan alueelta löytyi sopivasti löysää, joten siitä saisi rakennettua uuden rinnan. Minun verisuonet eivät lähteneet toimimaan, vaikka kolme kertaa olivat leikkaussalissa yrittäneet niitä liittää toisiinsa. Tuloksena oli epäonnistunut leikkaus. Lääkäri oli todella pahoillaan, mutta eihän hän voi sille mitään, jos minun suonet eivät tykkää liitoksista. Nyt olen sitten vailla toista omaa rintaa, mutta vatsani on pieni. Valitettavasti pallea tuli nyt paremmin esille, mutta eihän sitä tarvitse joka päivä peilin edessä itseään tuijotella. Fatalistina tyydyn nyt olemaan sellaisena kuin olen, vaikkakin vähän rujompana, mutta Luojani kanssa olen sinut.
Merja Karvinen vuosimallia 51