Rääkkylän paikallisosasto
Rääkkylän paikallisosasto, perustettu v. 1995
Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Olavi Vänskä ja toiminnanjohtaja Irma Nuutinen kutsuivat yhdistyksensä jäseniä ja asiasta kiinnostuneita Rääkkylän paikallisosaston perustavaan kokoukseen 31.8.1995 Rääkkylän vanhainkodin kahvioon. Kutsua noudatti 15 syöväntorjuntatyöstä kiinnostunutta.
Anja Mikkonen luotsasi osaston toimintaa aina vuoteen 2001 saakka. Mari Hirvonen luovutti puheenjohtajuuden Merja Kovaselle vuoden 2010 keväällä. Pitkäaikainen osaston sihteeri Raija Autio siirtyi puheenjohtajaksi vuosille 2011-2012. Nykyisin sihteerinä toimii Tiinä Ikäheimo.
Rääkkylän paikallisosaston toimintasuunnitelman mukaan toiminnan tarkoituksena on ehkäistä syöpäsairauksien syntyä ennakolta kannustaen terveellisiin elämäntapoihin, syöpäsairauksien seuraamusten vähentäminen ja torjuminen, sekä sairastuneen ja omaisten tukeminen.
Teemme syöpätyötä seuraavin tavoin:
- asiallisen ja oikean tiedon jakaminen syöpäsairauksista, syöpätyön tunnetuksia tekeminen.
- palveluista ja taloudellisesta tuesta tiedottaminen
- tuen antaminen syöpään sairastuneille kertomalla tukihenkilötoiminnasta, yhteen saattaminen ja vertaistuki.
- virkistystoiminnan järjestäminen ja aktivointi osallistumaan
- varojen hankinta ja kohdistaminen syöpätyö-periaatteen mukaisesti
- jäsenhankinta ja aktivointi yhteiseen toimintaan
Vuonna 2010 tuli 15 vuotta täyteen Rääkkylän paikallisosastin toiminnassa syöpätyön hyväksi. Osasto halusi kannustaa työssään erityisesti Rääkkylän kotihoitoa lahjoittamalla hoitotarvikkeita työlaukkuihin. Aiemminkin osasto on tehnyt huomattavia apuvälinelahjoituksia terveyskeskukselle, vuodeosastolle, Pihlakodin palvelutalolle ja kotihoidolle.
Taloudellista tukea osasto myöntää hakemuksesta syöpäsairaudesta aiheutuviin kustannuksiin korkeintaan 250 euroa vuodessa henkilöä kohti.
Varainkeruuta teemme arpamyynnillä sekä kortti- ja tuotemyynnillä. Adresseja on myynnissä Rääkkylän Kukka- ja hautaustoimistossa, Apteekilla ja Rasivaaran kaupalla.
Osallistuminen ja virkistys ovat jokaisen jaksamisen edellytys. Kesäteatteriretket ovat toivottuja, pikkujoulu on perinne, syysjuhla tai muu terveysneuvontatilaisuus yhdistyksen avustamana on kiinnostanut monia.
Toiminnan siivittämiseksi etsitään yhteistyökumppaneita. Rääkkylän kotihoito, Pötsönlahden Martat, apteekki, seurakunta ovat olleet yhteistyössä mukana.
Johtokunnan jäsenet ovat oleet pitkään syöpätyössä mukana. Uutta voimaa ja yhteydenottoja tarvitaan.
Johtokunta:
Raija Autio, puheenjohtaja
Tiina Ikäheimo, sihteeri
Saimi Behm, jäsen
Irja Ilvonen, jäsen
Kaija Kilpeläinen, jäsen
Kaija Pakkanen, jäsen
Päivi Luostarinen, jäsen
Sirpa Mononen, jäsen